Hiihtoloma sesonkin oli ja meni ja vihdoin jää aikaa päästä tätäkin päivittämään

Herkku ruokamme joka maistuu myös karviselle. Sekä myös ruokani jonka ohje on aina hukassa ja löytyy aina kaikki paikat pengottua läpi (onneksi)

Jauhelihakastike:

öljyä, sipulia, valkosipulia, jauhelihaa, jauhelihamaustetta, paprikajauhetta, chilijauhetta, ketsuppia, tomaattisosetta ja ruokakermaa.

Ainekset valmistetaan kyseisessä järjestyksessä ja annetaan hautua pienellä lämmöllä juustokastikkeen valmistuksen ajan.

(ohjehan on sama siis kuin jauhelihakastikkeessani. Joka on jo esiintynyt useaan otteeseen täällä)

Juustokastike:

2 rkl rasvaa

½  dl vehnäj.

6 dl maitoa

½ suolaa

mustapippuria

ainakin 150 g juustoraastetta

Turvotetaan jauhot rasvassa, lisätään neste vähitellen (osa maidostani on ruokakermaa mitä jäi jauheliha kastikkeesta) Annetaan kypsyä jonkin aikaa. Hämmentämistä unohtamatta. Maustetaan ja lisätään juustoraaste. (itse lisään aina niin paljon juustoa että kastike pitää olla levyllä että se varmasti sulaa, mutta minä haluan kastikkeeni kunnon juustoisena)

Sitten tarvitaankin hyvin voideltu vuoka ja 200 asteinen uuni.

Valmiina uuniin ja siellä se saakin olla sen 30-40 min.