SAM_4321.jpg

Koko talven odottanut kevättä että saa teranssille keittimen esiin ja hyvä niin sillä ei tullutkaan mikään pieni määra tai edes koko. Oppia ikä ja kaikki kun kokeilee uutta ohjetta

SAM_4320.jpg

Mutta oli ne kyllä ihan omaa luokkaansa

 

Taikina:

0,5 dl nestettä

22 g kuivahiivaa

2 tl suolaa

n. 12 dl jauhoja

100 g voita

 

Täyte:

2 dl riisiä

0,5 dl vettä, lihaliemikuutio

500 g jauhelihaa

2 sipulia

3-4 keitettyä kananmunaa

sulatejuustoa tai juustoraastetta

mausteita

 

- Alusta taikina ja anna kohota sen aikaa kun teet täytteen.

 

- Keitä riisiä n.20min. lihaliemessä. Keitä kananmunat vedessä 7-8min. ja jäähdytä kylmässä vedessä.

- Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta.Sekoita hienonnettu kananmuna ,jauheliha ja riisi lopuksi yhteen. Tarkista maku.

 

- Tee taikinasta reiluja pullia halkaisija n.15 cm. kaulittuna,kauli pyöreiksi levyiksi tai taputtele käsin.

- Pistä kullekin levylle täytettä n.2rkl. ja taita puolikuun muotoon. Ummista reunat HYVIN.

- Voit painellla reunan vielä haarukalla koristeen.

- Anna vielä hetki kohota, sen aikaa kun öljy kuumenee.

- Kaada öljyä kattilaan kuumenna ja paista molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta talouspaperin päälle valumaan. Voit kokeilla sitä öljyä vaikka vaaleella leivänpalalla onko sopivan kuumaa!